Pasilan asemalla toimiva Tripla-ostoskeskus tarjoaa viidessä kerroksessa ostettavaa ja maistettavaa. Muutaman pysäköintikerroksen alla sijaitsee kuitenkin yksi Helsingin helmistä eli tuttavallisemmin vapaa-ajankeskus Down Under, joka viittaa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Sisään astuessa vastaan humahtaa vierailijaa hellivä +27 asteen lämpö.
Down Under tarjoaa aktiviteetteja ja sporttista ajanvietettä
Kokeile sisäsurffausta Surf Housessa
Yksi Down Underin vetonaula on Surf House, jossa pääsee kokeilemaan sisäsurffausta Flow Raideriksi kutsutussa aaltokoneessa. Ensimmäisellä kerralla aloittelija voi valita kokeileeko vatsallaan bodyboardausta vai lähteekö skeittilautaa muistuttavan flowboardin päälle testaamaan taitojaan.
Aluksi keräsimme hiukan rohkeutta bodyboardilla. Todettuamme surffausalustan olevan yhtä pehmeää materiaalia, kuin lapsille tarkoitettu pomppulinnan, uskaltauduimme kokeilemaan myös laudan päällä seisomista. Surf Housessa ei tarvitse olla hyvä uimari, sillä vettä on vain vähän. Ammattitaitoisen ja rennon asenteen omaavien ohjaajien käsissä olo on turvallinen ja omia taitoja uskaltautuu haastamaan vaativimmillakin tempuilla. Helppoa surffaus ei ensi yrittämillä ole, mutta tunnin aikana ehtii jo kehittyä mukavasti. Surffauksen hintaan kuuluu lämmittely yli 7 metrin korkeudessa sijaitsevassa saunassa tunnin päätteeksi.
Virittäydy rantatunnelmaan Biitsi Pasilassa
Down Underista löytyy teemaan sopien myös valkoista hiekkaa varpaiden alle. Biitsi Pasilasta sitä löytyykin noin 1000 neliömetrin verran. Rantalentopallon lisäksi hiekalla voi pelailla rantatennistä. Lisätunnelmaa tuovat upeat valaistusratkaisut, jotka pääsevät parhaiten oikeuksiinsa iltatapahtumissa.
Kesäisestä tunnelmasta, drinkeistä ja herkuista pääsee nauttimaan ilman sisäänpääsymaksua
Paikkoja voi tulla ihmettelemään ja lämmöstä nauttimaan ilman pääsymaksua. Niin Biitsin kuin Surf Housen puolella löytyy mahdollisuus nauttia kesäiseen tunnelmaan sopivia virvokkeita. Rantabaarin lisäksi Tortilla House tarjoilee tuoreista raaka-aineista aitoja meksikolaisia burritoita, tortilloita, quesadilloja, salaatteja ja lisukkeita katuruokatyyliin.
Surf Housen nettisivuilta kannattaa ennakkoon kurkata, minkälaisia tapahtumia on lähiaikoina tarjolla. Keskiviikkoperinteisiin kuuluu rentouttava after work, jolloin baarissa on erikoistarjouksia. Beach Barista pääsee seurailemaan surffaajien suorituksia ja kannustamaan kavereitaan. Down Under on myös suosittu paikka juhlien järjestämiseen. Tiloista löytyy upeat, uudenkarheat saunatilat.
Ravintola Capperin pitsat maistuvat sporttisen päivän päätteeksi
Surffauksen jälkeen suosittelemme testaamaan Tripla ostoskeskuksesta löytyvää aitoja napolilaisia pitsoja tarjoilevaa Capperia. Ravintola maahantuo itse tuoreet raaka-aineensa ja ruuan kanssa pääsee nauttimaan aitoja italialaisia juomia.
Capperin pitsataikina on erinomaisen kuohkeaa, pehmeää ja herkullista. Aivan kuten aidossa napolilaisessa pitseriassa. Jos olet pistaasipähkinöiden ystävä Capperin menu tarjoaa monta houkuttelevaa vaihtoehtoa Ravintolan pitsat ovat täyteläisiä ja maut ovat erinomaisen kohdallaan. Mikäli vatsassa on pitsan jälkeen vielä tilaa, suosittelemme lämpimästi maistamaan Nutella -jälkiruokapitsaa tai herkullisia arteaanijäätelöitä.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Osoite: Fredikanterassi 1, Mall of Tripla -ostoskeskuksen P4-kerros
Aukioloajat:
Ma-La 10.00 – 22.00
Su 11.00 – 18.00
Surf Housen nettisivuilta löydät lisätietoa tulevista tapahtumista sekä käytännön asioista.