Parasta Stadissa
Nähtävää ja tehtävää

Esittelyssä: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Vuonna 1829 ovensa avannut, noin neljän hehtaarin suuruinen kasvitieteellinen puutarha on oiva tapa ottaa taukoa keskustan katujen kiireen ja vilskeen keskeltä. Alueelta löytyy kymmenen eri kasvihuonetta sekä ulkopuutarha, jonka puolelle on maksuton pääsy.

Kasvihuoneet

Lämpötilaltaan 15-25 asteen välillä liikkuvissa lukemissa kulkevat huoneet tarjoavat monipuolisesti erilaista kasvillisuutta kävijöiden ihasteltavaksi. Mukaan mahtuu muun muassa trooppista tuulahdusta, kahvipensaita sekä maailman suurin siemen. Huoneet ovat luokiteltu alla oleviin ryhmiin:

  1. Saintpaulia-huone
  2. Sademetsähuone
  3. Palmusali
  4. Savannihuone
  5. Kuivan metsän huone
  6. Aavikkohuone
  7. Etelä-Afrikka-huone
  8. Saarihuone
  9. Lummehuone
  10. Välimerihuone

Lasten Kaisaniemi

Monipuolinen kasvitieteellinen puutarha viihdyttää myös perheiden pienimpiä, sillä puutarhalla on myös lapsille luotua tekemistä. Tarjolla on perheen kanssa yhdessä ratkottavia tehtäviä, joiden parissa pääsee ihmettelemään kasvien ihmeellistä maailmaa.

Eväshetki

Kasvihuoneen yhteydessä toimiva Cafe Viola kutsuu puutarhassa kävijöitä lounaalle tai pienemmälle juotavalle ja purtavalle. Kasvihuoneen kassan yhteydestä voit myös ostaa jäätelöä, virvoitusjuomia, kasvitieteellistä kirjallisuutta sekä pieniä matkamuistoja kotiin vietäväksi.

Kaunis lasista koostuva ja valkoisilla raameilla kehystetty Kasvitieteellinen puutarha on raikas tapa hengähtää vihreyden keskellä. Kulkuyhteydet ovat kasvitieteelliseen puutarhaan myös helpot, sillä ydinkeskustassa sijaitsevaan puutarhaan pääsee helposti julkisilla, pyörällä tai kävellen.

Osoite: Kaisaniemenranta 2, 00170 Helsinki.