Seurasaari on täydellinen paikka paeta pääkaupungin vilinää, etenkin kesäisen kauniina päivänä. Matka taittuu aivan Helsingin ydinkeskustasta saakka bussilla numero 24, josta eteenpäin pääsee jatkamaan kävellen. Saareen johtava silta onkin yksi Helsingin ikonisimpia ja tunnistettavimpia maamerkkejä. Alun perin jo 1800-luvun lopulla rakennetun sillan valkoiset vanhan ajan pitsihuviloita mukailevat koristeet houkuttavat nappaamaan kuvan jos toisenkin.
Saareen on vapaa pääsy ja se onkin useiden helsinkiläisten suosikkipaikkoja niin piknikille kuin mukavalle päiväretkelle. Saaren harvinaisuus on viitenä päivänä viikossa avoinna oleva nudistiranta, jossa miehille ja naisille on erikseen rajatut alueet. Kahtena päivänä viikossa kannattaa kuitenkin pakata uima-asut mukaan, jolloin ranta on käytössä tavallisen rannan tavoin. Saarella ei ole asutusta vaan se toimii museosaarena. Kulttuurillisesti arvokkaimmat sisällöt pääsee kokemaan ostamalla pääsylipun heti alueelle saapuessa sillan jälkeen.
Pala talonpoikaiskulttuuria Helsingissä
Seurasaaren ulkomuseoon on siirretty rakennuksia ympäri Suomea jo 1900-luvun alusta alkaen, joista ensimmäinen ja kenties tunnetuin on Niemelän torppa. Siirtämistä järjestämässä on ollut aikanaa myös Akseli Gallen-Kallela. Ulkoilmamuseo onkin Suomen vanhin. Museorakennuksia on yhteensä vaikuttavat 88 kappaletta, joista vanhimmat jopa 1600-luvulta. Eri rakennukset on valittu ja tuotu saarelle eri puolilta Suomea ja ne kuvaavat laajasti vanhan ajan elämää eri yhteiskuntaluokissa. Pääsylipulla pääsee rakennuksiin sisään ja kuulemaan lisää tarinoida niiden takaa, vaikkakin ulkopuoleltakin ihailtuna pääsee hyvin ajan tunnelmaan. Pääsylipun hintaan kuulu kesäisin opastettuja kierroksia, joiden ajat kannattaa tarkastaa etukäteen saaren nettisivuilta.
Aivan saaren päädyssä on sileät kalliot, jossa merituulen pyyhkiessa hiuksia näkee myös yli Seurasaarenselän Lauttasaareen saakka. Monista risteilvistä reiteistä voi valita sopivan pituisen kävelyreitin. Matkan varrelta voi löytää niin taidemaalareita työssään luonnonhelmassa, rakastuneita pariskuntia kuin harvinaisen kesyjä oravia ja lintuja.
Palveluita saarella
Parhaimman rauhan saa etsimällä itselleen saaristoluonnon keskeltä ihanan oma piknikpaikan. Saaren keskellä toimii myös kauniissa vanhassa kartanotyylisessä rakenuksessa sijaitseva ravintola, jonka lisäksi pientä purtavaa saa kahviosta. Lähtiessä vierailun kruunaa irtojäätelö sillan kupeessa sijaitsevasta kojusta. Vastikään restauroidussa, mutta jo ennen 1800-lukua rakennetussa Pappilassa toimii museokauppa. Somia ja teemaan sopivia esineitä on selkeästi valittu ajatuksen kanssa ja saaren tunnelmaan sopii täydellisesti aito ja alkuperäinen nekkutikkari.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Saareen pääsee ympäri vuoden ja mihin vuorokauden aikaan tahansa maksutta.
Ajankohtaiset tiedot ja esimerkiksi tulevat tapahtumat löytyvät Seurasaaren nettisivuilta.