Cafe Aallossa on samaa tuntua kuin monissa kahviloissa Euroopassa matkustellessa. Kahvila sijaitsee ikään kuin omassa pienessä kulmauksessa piilossa kaupungin vilskeestä. Tyypillisiin suomalaisiin kahviloihin verrattuna pöytiintarjoilu on erityismaininnan arvoinen.
Kahvila on myös juuri sopivan kokoinen, jotta konsepti toimii ja työntekijät ovat selkeästi alansa ammattilaisia. Harvassa kahvilassa voi Suomessa rytmittää kahvitteluhetkeä nauttimalla pidemmän kaavan mukaan ensin juoman, lämpimän ruuan ja lopuksi jotain makeaa kahvin kanssa pöytiin tarjoiltuna.
Monipuolinen valikoima syötävää eri hetkiin
Café Aallon valikoimat sopivat moniin eri hetkiin. Klassisten leivoksien ja juomien lisäksi listalla on täyttävämpää ruokaa kuten salaatteja ja lämpimiä leipiä. Kahvila tarjoilee päivittäin aamupalaa, arkisin keittolounaan sekä tietenkin herkullisia leivonnaisia.
Aamiaiseksi voi valita vaikkapa tomaatti-mozzarella leivän, herkullisen cappucino -kahvin sekä tuorepuristetun appelsiinimehun. Kahvilan mehu on jo itsessään vierailunarvoisen herkullista. Kahvilatuotteiden lisäksi Cafe Aallolla on anniskeluoikeudet myös alkoholipitoisiin juomiin, joista teemaan sopivasti kahvila suosittelee drinkkiä, joka pohjautuu Kirjailijoiden tislaamon giniin.
Cafe Aalto on sijaitsee Akateemisen kirjakaupan yhteydessä, Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa
Kahvilan miljööstä tekee ainutlaatuisen sijainti varmasti Suomen tunnetuimman kirjakaupan ytimessä. Kahvilaan pääsee nousemalla katutasolta (Aleksanterinkatu/Esplanadi) portaat ylös toiseen kerrokseen. Sijainti legendaarisessa Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa antaa vierailulle niin kulttuurillisesti kuin arkkitehtuurillisesti mielenkiintoisen vivahteen.
Valtavista kattoikkunoista valo tulvii jopa hämäränä talvisena päivänä koko isoon tilaan. Aallon suunnittelema Kirjatalon kahvila kantaa oikeutetusti arkkitehdin nimeä. Akateeminen kirjakauppa on toiminut rakennuksessa vuodesta 1969 lähtien.
Lisää tietoa esimerkiksi kahvilan kalusteiden historiasta löydät täältä!
Pakopaikka kaupungin vilinästä
Akateeminen ympäristö houkuttelee ystävien tapaamisen lisäksi paikalle monia lukemaan tai töitä tekemään. Kirjakaupasta huokuva tunnelma luo rauhallisen tunnelman myös kahvilan puolelle. Keskeisempää sijaintia ei kuitenkaan kahvilalla oikein voi Helsingissä olla.
Rakennus sijaitsee Aleksanterinkadun ja Esplanadin välissä aivan Stockmann tavaratalon vieressä. Kahvilassa vierailu onkin oiva hengähdyshetki esimerkiksi shoppailupäivän lomassa. Helsingin akateeminen kirjakauppa on jo itsessään näkemisarvoinen vierailukohde, johon on hyvä jatkaa tauon jälkeen. Kauppa on perustettu 1800-luvun lopulla ja toimipiste on siirtynyt hyvin vähän vuosien varrella.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Aukioloajat:
Ma-Pe 9.00 – 21.00
La 9.00 – 18.00
Su 11.00 – 18.00
Kahvilan nettisivuilta löytyy lisätietoa sen palveluista.