Trendikkäät ravintolamiljööt Helsingissä ovat ravintoloiden menestyksen valttikortti. Myös herkullinen ja eksoottinen ruoka edesauttaa tätä suuresti. Onneksi Ravintola Sandrolla on molemmat hallussa ja vielä ammattimaisella otteella.
Sandro on vuonna 2012 perustettu ravintola jossa tarjoillaan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän tyyliin ja miljööseen valmistettua ruokaa.
Nykyisin Ravintola Sandro sijaitsee kolmessa eri lokaatiossa: Kampin kauppakeskuksessa, kauppakeskus Citycenterissä sekä kauppakeskus Ratinassa Tampereella tuoden rentoa ja raikasta elämäntyyliä kaupunkikulttuuriin.

Sandron juuret vievät Kallion Kolmanteen linjaan
Eletään 90-luvun lama-aikaa, kun egyptistä kotoisin oleva mies päätti perustaa kioskin Helsingin Kallion Kolmanteen linjaan. Miehen lempinimi oli Sandro, joten hän nimesi kioskin Sandron Kulmaksi. Kioski pärjäsi hyvin sillä se oli Kolmannen linjan ainoa lähikioski ja asiakkaat olivat pitkäaikaisia. Myöhemmin kioskin omistaja vaihtui ja samalla uusi omistaja nimeltä Hicham Mountassir mietti paikalle uutta konseptia. Uudella marokkolaisella omistajalla oli ravintolataustaa joten hän luonnollisesti mietti ravintolan perustamista kioskin paikalle. Taloyhtiö oli aluksi hanketta vastaan sillä tupakankäryä ja melua pelättiin. Myöhemmin vuonna 2012 uusi omistaja sai kuitenkin vihreää valoa ja niin Sandron uusi aikakausi alkoi. Ravintola ei syntynyt suinkaan yhden miehen avulla. Mukaan tulivat Hicham Daoussi, Pasi Virta sekä ravintoloitsijamoguli Richard McCormick, jotka kaikki ovat kasvattaneet Sandron sen nykyisiin mittoihinsa.

Monikulttuurinen Sandro luo uusia eksoottisia kokemuksia nykyisten rinnalle
Arabikulttuurissa lämminhenkisyys ja avokätisyys ovat osa sen vahvaa identiteettiä. Kun, astut sisään arabialaiseen kotiin niin olet prioriteettina numero yksi. Kodin isännän tai/ja emännän tehtäväksi muodostuu tehdä vieras mahdollisimman tyytyväiseksi ja iloiseksi tarjoiltavien ruokien ja juomien muodossa. Tällainen laaja vieraanvaraisuus on jokseenkin vielä alkumetreillä pohjoismaalaisessa kulttuurissa. Sen vuoksi on ilahduttavaa nähdä, että Sandron kaltaiset ravintolat täyttävät tämän raon. Mekin saamme kokea lämpimän vieraanvaraisuuden täällä kylmässä pohjolassa ja luoda uusia eksoottisia kokemuksia nykyisten rinnalle. Astuessasi sisään Sandron ravintolaan toivotetaan sinut tervetulleeksi arabialaiseen kulttuuriin ravintolan muodossa, jossa sama lämminhenkisyys jatkaa eloaan.
Ravintolat ovat sisustettu todella värikkäästi ja mutta samalla moderniin ja skandinaaviseen tyyliin. Sandro on onnistunut täten luomaan sisustuksellaan hybridin kahdesta eri kulttuurista saman katon alle. Myös ruoka on makujen valtaama paratiisi ja niinpä se onkin täynnä värikästä eksotiikkaa. Sandrolla on myös viikonloppuisin tarjoiltava brunssi, joka saa sinut takuuvarmasti yltäkylläiseksi. Samalla voit kokea kulttuurillisen matkan maailman toiseen laitaan.

Suosittelemme Ravintola Sandroa kaikille jotka arvostavat eksoottista ruokaa, lämmintä tunnelmaa sekä mielenkiintoisuutta oppia uusia kulttuureita. Sandro tarjoaa todellisen makumatkan maailman toiseen laitaan ravintolan muodossa.
Yhteystiedot, aukioloajat sekä sijainnit kartalla
Ravintolan nettisivuilla voi tutusta listaan sekä tehdä pöytävarauksen.
Sandro Kamppi: Urho Kekkosen katu 1 (Kampin kauppakeskus, kerros 5)
Aukioloajat :
Ma-La: 11.00-15.00
Su : suljettu
Sandro Citycenter: Kaivokatu 8
Aukioloajat :
Koronarajoitusten vuoksi kiinni kunnes toisin mainitaan.
Sandro Tampere: Vuolteenkatu 5 (Kauppakeskus Ratina)
Aukioloajat :
Ma-Pe: 11.00-20.00
La: 12.00-20.00
Su: 12.00-17.00