Yksi ehdottomista Kallion ja oikeastaan koko Helsingin klassikkoravintoloista sijaitsee aivan Hämeentien varressa. Tanner tarjoilee taattua laatua joka ikiselle aterialle: aamupala, viikonloppubrunssi, lounas, myöhäinen lounas, illallinen ja vielä myöhäisillallinen. Kokoelma kertoo omaa tarinaansa myös kysynnän määrästä.
Pöytävaraus on ehdottoman suositeltava, vaikkakin kadun kulmaravintolaan sisään astuessa eteen aukeaa yllättävän iso tila. Paikkoja asiakkaille on huimat 220. Rautatieasemalta pääsee paikalle raitiovaunulla tai bussilla alle vartissa.
Herkkuja myös vegaaneille
Suuresta asiakasmäärästä huolimatta saapuminen sunnuntain kello 12 brunssille onnistuu yllättävän sujuvasti. Jo pelkkä noutopöytä on kuin taideteos, josta saisi helposti koostettua kokonaisen ateriankin. Luksuksen tuntua tuo kuitenkin brunssiin kuuluva pöytiin tarjoiltu lämmin annos, jonka voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta, joista toinen on vegaaninen. Myös noutopöydän valikoima hemmottelee vegaaneja ja ruuissa on käytetty muutenkin ihanalla tavalla kasviksia, öljyjä, pähkinöitä, hedelmiä ja marjoja.
Tyylikäs ja yltäkylläinen brunssi
Alkuruoka pöydästä jäi parhaiten mieleen monipuoliset salaatit, jotka koostuivat monipuolisista ja tuoreista kasviksista. Itse kootun herkkuannoksen viimeistelyyn oli niin monta ihanaa levitettä, tahnaa tai kastiketta, että tuli vastaan valinnan vaikeus.
Lämpimäksi annokseksi valitsimme klassisen Eggs Benedict -annoksen kylmäsavulohella. Paikan päällä leivottu hapajuurileipä, avokado ja pinaattilisukkeena sopivat erinomaisesti niin annokseen kuin alkuruokapöydän tyylin. Jälkiruuaksi oli brunssipöydän klassikoita. Suklaisan täyteläisiä, mutta vegaanisia brownieita, bananabread -kakkua sekä tietenkin pannukakkuja marjojen kera. Melkein toivoi, että olisikin jaksanut syödä näitä kaikkia herkkuja vielä enemmän.
Hinta-laatusuhde kohdillaan
Paikan ”astetta fiinimpää kalliolaisuutta” henkivään tyyliin sopii hyvin ravintolan yhteydessä oleva levykauppa. Tavallisina viikonloppuina paikka onkin jopa yö kahteen saakka auki. Musiikista pääsee kuitenkin myös brunssi vieraat nauttimaan sunnuntaisin, kun DJ soittaa nautiskelijoille vinyylejä. Brunssin 25 euron hinta on laatunsa väärti. Se sisältää myös alkoholittomat juomat ja kahvit.
Myös esimerkiksi iltaisin pitsat ovat keskimäärin alle 20 euroa, joten ravintola on onnistunut hyvin yhdistämään hyvistä raaka-aineista valmistetun ruuan sekä kalliolaisen hintatason. Seuraavalla kerralla otetaan kokeiluun lounas tai illallinen pitkän kaavan kautta. Tänne täytyy nimittäin päästä uudelleen. Erinomainen paikka myös, jos haluaa päästä tutkailemaan helsinkiläisyyden ja erityisesti kalliolaisuuden ydintä. Jopa pieni koirakin vilahti paikan päällä omistajansa kanssa sunnuntaista nauttien.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Aukioloajat:
Ma-Ti 9.00 – 15.00
Ke-To 9.00 – 23.00
Pe 9.00 – 02.00
La 10.00 – 02.00
Su 10.00 – 16.00
Osoite: Hämeentie 11
Pöytävarauksen voi tehdä ravintolan nettisivuilla.