Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Jätkäsaaren satamatunnelin rakentamisen. Uusi tunneli helpottaa alueen liikenteen sujuvuutta ja samalla mahdollistaa Eteläsataman toimintojen siirtämisen Länsisatamaan ja Katajanokalle. Jatkossa Eteläsataman alue vapautuu täysin uuteen käyttöön. Kaivopuiston ja kauppatorin yhdistävää aluetta kaavaillaan kaupunkilaisten yhteiseksi tilaksi.
Satamatoimintojen keskittämisen myötä jatkossa Tukholmaan suuntautuva laivaliikenne keskittyy Katajanokalle ja Tallinnaan suuntautuva liikenne Jätkäsaareen.
Länsiterminaaliin avautuu uusi parkkitalo ja terminaalin viihtyisyyttä on parannettu
Etenkin Tallinnaan suuntaan liikkuvalle on tulossa uudistuksia jo lähiaikoina. Helmikuun aikana aukeaa Länsiterminaali 1:n ja Länsiterminaali 2:n välille uusi Satamaparkkitalo laivamatkustajien pysäköintiä varten ja käyttöön otetaan myös uusi pysäköinnin ennakkovarauspalvelu.
Vuonna 2017 valmistunut Länsiterminaali 2 on moderni ja matkustusmukavuudeltaan huippuluokkaa. Terminaalin eteen pääsee raitiovaunulla, joten matkalaukkujen kanssa on helppo saapua paikalle julkisilla. Matka terminaalista laivaan on lyhyt ja liikkuminen on helppoa avarassa terminaalissa.
Laivan lähtö odotellessa voi istahtaa yhteen terminaalin kolmesta ravintolasta; Panorama Bistro & Bar -ravintolat palvelevat yläkerrassa ja ala-aulasta löytyy Cafe Kuppi -kioskikahvila. Automatkustajia ei ole myöskään unohdettu ja kesäaikaan vilkkaimmilla lähdöillä voi ostaa kahvit kahvifillarista. Viisivuotias Länsiterminaali 2 on upea ja tarjoaa huikean näköalan merelle sekä viihtyisän ulkoterassin. Vastikään aulatiloihin on tuotu asiakkaiden toiveesta lisää istuimia sekä puhelimen ja läppärin latauspisteitä.
Visit Finland myönsi Helsingin Satamalle Sustainable Travel Finland -merkin
Länsiterminaalin toiminnassa ja tuotteissa suositaan vastuullisesti tuotettuja tuotteita. Tämä näkyy muun muassa kahvilan valikoimassa, jossa kahvi on tuplasertifikoitua luomu ja reilunkaupan kahvia. Visit Finlandin myöntämä Sustainable Travel -merkki takaa, että sataman matkustajatoiminnot täyttävät kestävän matkailun kriteeristön, jossa huomioidaan niin taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kuin kulttuurinen kestävyys.